Yleinen

Mitä on faskia?

Kun puhutaan lihashuollosta ja palautumisesta, on mahdotonta välttyä törmäämästä faskia -termiin. Tässä postauksessa kerron, mitä faskia on ja miten se liittyy hierontakäsittelyyn, kehon tuottamaan liikkeeseen ja toimintahäiriöihin.

Useimmiten hierontavastaanotolle tullaan jonkin tietyn vaivan vuoksi. Yleistämättä totean, että omalle vastaanotolleni tullaan enimmäkseen niskan ja hartioiden vaivojen vuoksi ja odotus on luonnollisesti se, että ne käsitellään, pehmitetään ja palautetaan jonkinasteinen toimintakyky.

Työni on siinä mielessä kiitollista, että useimmiten hieronta helpottaa ja hyödyttää varsinkin silloin, kun tilanne on kestänyt jo jonkin aikaa. Laitan kuitenkin usein merkille, että vaikka vaivat ilmenevät niska-hartiaseudulla, voi varsinainen ”syyllinen” sijaita jossakin muuallapäin kehoa.

Lisäksi hartioiden kivut eivät välttämättä ole seurausta vain kireydestä vaan lihasheikkoudesta. Käsittely tuo mahdollisesti helpotuksen, muttei poista varsinaista ongelmaa eli voiman ja liikkeen puutetta.

Kehon peittävä sukelluspuku

Kehomme on kauttaaltaan verkostoitunut faskiaan ja vieläpä useammassa kerroksessa. Tämän verkoston voisikin kuvailla olevan ikään kuin koko kehon peittävä, ihoa, lihaksia ja sisäelimiä myötäilevä ja muotoileva sukelluspuku.

Myös appelsiininlohkon rakenne kuvaa tätä verkostoa: appelsiinin kuoren alla on lohkoja, joiden sisällä puolestaan on pieniä, kalvon peittämiä hedelmälihan palasia. Nämä kaikki muodostavat kokonaisuuden: appelsiinin lohko tai kokonainen appelsiini.

Verkostolla on useita eri käyttötarkoituksia, se mm. yhdistää koko kehon kudokset toisiinsa ja saa sen toimimaan kokonaisuutena. Verkoston avulla keskushermostomme saa tietoa kehosta ja välittää tietoa takaisin kehoon.

Hyvinvoiva mieli heijastuu myös kehoon

Toisin sanoen aivot saavat verkostolta tietoa asennosta, liikkeestä, kehon tuntemuksista jne. Keho puolestaan saa tietoa aivojen vireydestä ja tunteista. Pitkään jatkuneen stressin tiedetäänkin herkistävän kehoa kivun tuntemuksille.

Hyvinvoivassa kehossa asuu hyvinvoiva mieli.

Hyvinvoiva mieli näkyy myös kehossa.

Faskia ketjuina

Sen lisäksi, että kehoamme peittää faskiakerrokset, ne myös ympäröivät yksittäisiä soluja, kokonaisia lihaksia ja lihasketjuja. Lihakset ketjuttuvat toisiinsa faskian avulla muodostaen toiminnallisia kokonaisuuksia, myofaskiaalisia jatkumoita.

Nämä jatkumot voidaan kuvata esim. Thomas Myersin tavoin ”junaratoina”, joissa voima siirtyy tiettyjä raiteita pitkin muualle kehoon.

Junaradalla oleva toimintahäiriö vaikuttaa paitsi paikallisesti, myös koko raiteen alueella. Esimerkiksi ylikireys purentalihaksissa voi olla peräisin niskasta tai jopa lantionpohjasta saakka.

Tämän vuoksi joskus niska-hartiaseudun ongelmat voivatkin olla peräisin jostain ihan muualta kuin ylävartalosta. Ketjut ovat loogisia ja niitä voidaan sekä harjoittaa että kehittää niiden tehokasta toimintaa.

Kokonaisvaltaisuus ei ole siis pelkkä klisee!

Pesusieni-ilmiö

Faskiaa on siis kehossamme sekä toiminnallisina liikeketjuina ja jatkumoina että kerroksittain. Kaikenlainen liike kehossa venyttää, liikuttaa ja hyvällä tavalla kuormittaa faskiaverkostoa, jolloin faskiassa oleva neste pusertuu liikkeelle.

Neste sitoutuu liikkeen ansiosta hyaluronihappoon ja jää geelimäiseksi voiteluaineeksi kalvojen väliin. Näin kalvot liukuvat toistensa suhteen ja keho liikkuu vapaammin.

Nesteen nauttiminen on tärkeää siksi, että faskiakalvot ovat sidekudosta, joka taas koostuu pääosin vedestä. Kokonaiset kaksi kolmasosaa koko kehon nesteestä on sitoutuneena näihin kalvoihin!

Hyvin nesteytynyt keho on näin ollen myös elastinen, hyvin liikkuva ja toimiva. Kalvojen väleihin liikeen avulla sitoutunut, geelimäinen aine estää faskiakalvoja takertumasta toisiinsa.

Mitä sitten käy silloin, kun elimistö on kuiva tai liikettä on niukasti?

Liikkumattomuus on myrkkyä faskialle

Faskiakalvot tarvitsevat siis liikettä pysyäkseen voideltuina ja liukuvina. Kuiva keho ja paikoillaan oleminen aiheuttaa taas sitävastoin sen, että neste ei puristu enää kalvojen väliin.

Kuivuminen aiheuttaa siis faskiakerrosten takertumisen toisiinsa ja sen vuoksi ne tuntuvat kireiltä ja kipeiltä. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole kireät vaan ennemminkin ylivenyttyneet ja kuivat.

Kuiva kudos taas on heikko ja altis toimintahäiriöille. Kuivat kalvot takertuessaan toisiinsa tekevät kehosta jähmeän ja jäykän. Kuona-aineet eivät tällöin pääse poistumaan luonnollista reittiä, vaan jäävät jähmettyneelle alueelle aiheuttaen kipua ja kehon happamoitumisen jopa tulehduksellisen tilan.

Näin syntyy pahimmillaan virheellisiä myös liikemalleja, joiden oireita voidaan toki helpottaa hierontakäsittelyllä.

Hieronta ei kuitenkaan saa olla runnovaa, sillä kuivaa kehoa ei ole aiheellista käsitellä kovakouraisesti. Kova käsittely ei myöskään korjaa varsinaista ongelmaa, eli kuivuutta ja voiman puutetta.

Mikä sitten neuvoksi?

Edellytyksenä faskian hyvälle liikkuvuudelle on siis hyvä nestetasapaino. Jotta nautittu neste sitoutuisi elimistöön tarvitaan myös liikettä.

Ja faskia rakastaa liikettä!

Oikeastaan kaikki liike käy, kun se on monipuolista. Joogan sanotaankin olevan faskialle lempeä, tehokas ja myös edellä mainittua keho-mieliyhteyttä avaava harjoite. Kuuntele Thomas Myersin ajatuksia joogasta>>

Faskia rakastaa liikettä!

Suomalainen Prof Training Finland on myös kehitellyt FasciaMethod -nimisen liikuntatuotteen, jossa näkökulma on kuntouttava ja harjoitteet kehittävät liikkuvuutta, liikehallintaa ja yleistä hyvinvointia. Lue lisää ProfTraining Finlandin sivuilta>>

Muistilista

  • huolehdi nesteytyksestä, etenkin lämpimillä keleillä ja urheillessa, mutta myös ihan arkisilla tavoilla. Lue lisää>>
  • liikuta kehoasi: juokse, kurkottele, hypi, ui ja pidä huolta, että mitä tahansa teetkin, se on monipuolista
  • pidä taukoja istumisessa, olipa se sitten työtä tehdessä tai suoratoistopalvelua katsoessa. Keho pitää liikkeestä!
  • ”pitäis venytellä”: ei pidä, sillä venytteleminen ei ole kovinkaan tehokas keinoa kireyksiä vastaan. Ota venyttelyn sijaan liikkuvuusharjoitteita>>
  • varaa aika hieronta- tai purentalihaskäsittelyyn, kun tarvitset apuja >>

Pysytään siis liikkeessä!

nimmari

Käytin tämän artikkelin tekoon seuraavia lähteitä:

Anne Puranen, Viivi Kettukangas; FasciaMethod – terve ja kiinteä keho (Docendo Oy)

Leila Kattilakoski; Mobilisoivat pehmytkudostekniikat (VK-Kustannus)

Kirjoittaja

Elina

Olen Elina Laine, kahden liikunta- ja hyvinvointiyrityksen omistaja, liikunnan moniottelija ja boheemi keijukainen.

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: